sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kristallikylän tarinat Osa 4 - Uusi alku...?

LcKristallikylän tarinat
Osa 4 - Uusi alku... ?

Viime jaksossa - Selenan, ja hänen uuden aviomiehensä Olli Viherpuun suhde kehittyi vakavammaksi.   Selenan ja hänen entisen avomiehensä Reko Massiskan kaksospojista, Eeliksestä ja Eliaksesta kasvoi suloiset taaperot, ja Selena synnytti viime jaksossa vielä yhden pojan, joka oli tummaihoinen ja sai nimekseen Eevert. Eevert oli myös Selenan ja Rekon yhteinen lapsi.
Selenan arki oli rankkaa, vaikka Olli auttoi Selenaa kaikin voimin,  Selena ajautui kuitenkin burn outin partaalle. 

Selena halusi vielä tytön joka piristäisi Selenaa, ja jonka  kanssa hän voisi käydä shoppailemassa ja puhua naisten jutuista. Selena oli jo ensimmäisellä raskaudellaan toivonut saavasa ainakin joskus tyttövauvan.





Lasta Selena ja Olli yrittivät monta kertaa, ja aina Selena toivoi  tällä kertaa onnistavan.
Selenan ja Ollin suureksi ihmeeksi kaksoset olivat alkaneet viihtyä enemmän toistensa kanssa sovussa, eivätkä enää riidelleet taikka sotkeneet niin paljoa,
että Selenan olisi tarvinut stressata tästä.




Peetu on oppinut jo aikojasitten sisäsiistiksi kuten myös Minttu, joten enää Selenan ei tarvinnut huolehtia kuin pentukoirien pisulätäköistä.
Selena on myös huomannut kaksosissa kasvun merkkejä.
Eliakselle on tullut lempilelu, jota hän pitää mukanaan ja osaa sanoa kaivuri. Vaikkei kukaan todellisuudessa tiedä mikä tuo hökötys on.
Elias taas on keksinyt uuden tavan hankkia lelut laatikosta.
Selenan mieli ei kuitenkaa kohennut hetkessä, joten hän päätti toteuttaa pitkään haalineen haaveensa kasvattaa oma puutarha.
Sillävälin Olli oli ottanut tehtäväkseen opettaa Eelistä kävelemään.
Ja käveleminen sujui jo melko huikeasti.
Meni viikkoja, ja Selena jaksoi vieläkin hoitaa puutarhaansa kaiken muun arjen keskellä.
Eelis oli jo miltein oppinut kävelemään. Eliasta taas ei huvittanut käveleminen. Mutta puhuminen sujui häneltä jo lähes mutkitta.
Selena sai pääasiassa olla nyt jo aika rauhassa Ollin hoitaessa lähes kaiken työn.
Mutta välillä Selenalle tuli huono olo kesken ruokailun, ja hän ryntäsi Wc:hen.
Lieneekö syy vanhentuneiden nakkisämpylöiden syönti?
Koiranpennut, Paavo ja Maikki päästelivät jos jonnekin, ja siinäkin oli omatyönsä korjattavana.
Eevert makasi päivät pitkän kehdossaan vailla yhtäsuurta huomiota mitä kaksoset olivat vauvaiässään saaneet.
Selena alkoi pikkuhiljaa parantua "masennuksestaan", ja suurimpana apuna siihen oli Olli.
Eräänä yönä Selena heräsi tunnettuaan vauvan potkun mahassaan.
Ensin Selenalle tuli mieleen Olli, joka saisi nyt ensimmäisen yhteisen lapsen Selenan kanssa, mutta samassa Selenan katse osui palmuun, jonka hän oli Rekon kanssa istuttanut makuuhuoneen kukkaruukkuun hääpäivänsä kunniaksi. Selena ei kuitenkaan ajatellut asiaa muulta kannalta kuin siltä, että kasvi tulisi repiä kappaleiksi ja lannoittaa palaset uuteen puutarhaansa.
Selena jaksoi nyt temmeltää myös koirien kanssa.
Ja kasvit Selenan puutarhassa kasvoivat viikkoviikolta isoimmiksi.
Selena jakoi huomiota kaksosille kyynel silmäkulmassa, ja syytti itseään ajasta, jonka oli ikäänkuin "heittänyt pois" ollessaan masentunut ja itsepäinen.
Selena toivoi aina salaisesti saavansa tälläkertaa kauan odotetun tyttövauvan, vaikka oli lähes varma ettei sitä hänelle suoda kun jo kolme poikaakin oli.
Selena jaksoi nyt kaiken arjen keskellä opettaa kaksosia kävelemään, ja leikkiä heidän kanssaan.
Eräänä päivänä koiranpennuista Paavosta ja Maikista kasvoi täysikasvuisia. Selena oli kuitenkin surun murtama, sillä tiesi joutuvansa nyt luopumaan tyttökoiristaan Mintusta ja Maikista jottei pentuja enää tule. Selena aikoi pitää poikapennun, Paavon sekä vanhan isäkoiran Peetun. Äitikoiran Mintun Selena aikoo myydä, sekä tyttöpentu Maikki myydään pois.
(Maikki)
(Paavo)
Selena ei kauaa jaksanut olla pentujen myymisestä surullinen, mutta halusi jo uutta lemmikkiä.
Olli taas halusi opettaa Eliasta puhumaan lisää, ja jaksoikin ahkerasti opettaa tätä.
Eeliksestä taas taitaakin tulla isona musiikkimiehiä. Hän opiskelee ahkerasti xylofonin soittoa, ja jonkinlaisella musiikkikorvalla voi sekasorron seasta erottaa pieniä sointujakin.
Eli perheen arki on alkanut sujua mukavasti.
Selenankin raskaus on jo kuudennella kuulla.
Mutta nyt onkin Eevertin syntymäpäivät, ja hänestä kasvaa taapero.
Eevertistä tuli hellyyttävän suloinen tummaihoinen taaperopoju.
Selena syleili Eeverttiä ja kannusti tätä olemaan pelkäämättä kaksosia jotka vaikuttivat siltä, että olisivat halunneet syödä tämän. Leikinhimoisia kun olivat, ja  Eeverthän oli kivan näköinen uusi leikkikaveri.
Alakertaan kävellessä Eevert kuitekin tarrautui Selenaan kiinni.
Kuukaudet vierivät, ja pian Eevert olikin kaksosten kanssa parhaita kavereita.
Selenankin maha oli aikojen kuluessa kasvanut rutkasti, ja hän oli nyt yhdeksännellä kuulla.
Puutarhanhoito on Selenan lempipuuhia, jä hän viettääkin osan päivistään pienessä puutarhassaan.
Pojat ovat jo melko näyttävä kolmen kopla, eikä tauot leikkejen välissä olleet heistä kivoja.
Selena on äitinä huomannut että kaikki pojat tekevät yleensä mieleisiään puuhia.....
....Eelis, (joka on kiinnostunut musiikista ja taiteesta)
rakentee palikoista torneja.....
...Elias (joka on kiinnostunut roolileikeistä) leikkii nukkekodilla....


...Ja Eevert (joka on pojista ujoin ja hiljaisin) syventyy yleensä omiin mielikuvitusleikkeihinsä, ja leikkii nytkin ajatuksissaan nuken kanssa.





Eräänä iltana Selena tunsi mahassaan kovaa poltetta.
Hän tarrautui kaksin käsin mahakupuunsa, ja kurottui ovenkahvaan huutamaan Ollia avukseen.
Ei mennyt kauaakaan, kun Olli oli jo hätäisenä hoitanut Selenan sairaalan ovelle.
Synnytys oli nyt valmiina käynnistyäkseen.




Tuntien kuluttua...






Selena ja Olli astuivat sairaalan ovesta ulos rattaissaan pieni tyttövauva.
Selena yritti taksissa hengitellä rauhallisesti, ja olla näyttämättä kuinka iloinen todellakin oli tytön vihdoin synnyttyä. Kieltämättä Ollikin oli sekaisin onnesta saadessaan ensimmäisen yhteisen lapsensa Selenan kanssa.
Olli rakensi perheelleen nyt myös kolmannen kerroksen, johon kuului kaksosille sekä Eevertille yhteinen poikien huone.
Ja Eveliinaksi nimetylle tyttövauvalle myös oma huone... + kylpyhuone 






Eveliina kehdossaan...niin pieni
Pojat olivat ylpeitä omasta huoneestaan, jossa nukkuivat mielellään.
Ollin ollessa töissä Selenasta tuntui siltä kuin paholainen olisi häntä piinannut.
Pesukone meni rikki, ja vedet vuotivat pitkin lattioita.
Selena ei paljoa laitteista mitään tiennyt, mutta yritti parhailla voimillaan korjata pesukoneen.
Siinä hän onnistuikin. Selena oli kuitenkin päättänyt hankkia lemmikin, ja nyt aikoi käyttää sen hankintaan perheen kaikki varat.
Illalla Ollin saavuttua töistä, Selena lähti käymään hevoshoitolassa, ja osti kuin ostikin sieltä täysikasvuisen hevosen. Hevosen nimi on Iines.
Hevonen tuotiin Selenan, ja hänen perheensä kotipihaan. Nyt oli vain ajankysymys koska Iimes saisi pihalle pienen pilttuun.
Selena oli ylpeä puutarhastaan, eikä halunnut sen rikkoutuvan pilttuun takia.
Selena keräili päivittäin muutaman omenan puustaan.
Selena tiesi ettei pilttuu Iinekselle mahtuisi kunnolla heidän pihaansa, joten hän ehdotti Ollille muuttoa pois tästä talosta.
Olli yritti syrjäyttää Selenan aatetta kertomalla kuinka kamala talo olisi heidän varoillaan ostettuna...jos tätä entistäkään ei saisi kovin kalliilla myytyä.
Selena kertoi asian olevan tärkeä hänen terveydelleen, ja masennuksen ehkäisyksi.


Ja niimpä Olli suostui alkamaan etsiä heille sopivaa kotia.
Olli soitti heti kiinteistövälittäjälle haluavansa myydä oman talonsa, ja saada tilalle jonkun toisen  noin samanhintaisen, mutta tilavamman talon. Kiinteisövälittäjä lupasi ottaa Olliin yhteyttä jos vastaavanlaisia tarjouksia ilmenee.
...Odotuksiin meni kuukausia, ja Selena alkoi kyllästyä odottamiseen, ja huonojen uutisten kuulemiseen....


Mutta eräänä päivänä Selenan aikoessa astella yläkertaan, Ollille soitettiin kiinteistövirastosta.
Pariskunnalle kerrottiin erään ryhmän aikuisia sisaruksia haluavan vaihtaa Selenan ja Ollin talon vanhaan taloon, jonka olivat saaneet perinnöksi äidiltään ja isältään jotka olivat juuri kuolleet.
Selena ja olli hyväksyivät tarjouksen saadessaan tietää tonttia olevan miltein hehtaarin, makuuhuoneita olevan kuusi, ja pihalla oli vanha talli.
Selena katsoi Ollia hymyillen, ja Olli vastasi hymyyn.
Pariskunta oli juuri ostanut uuden talon maaseudulta perheelleen.




_______________________________________________________________






Seuraavassa jaksossa -                         
Miltä Eveliina tulee näyttämään kasvaessaan taaperoksi?


Entä miltä kaksoset näyttävät n.7 vuotiaina lapsina?


Mikä koettelee Ollin terveyttä...Selviääkö hän siitä?

JA ENNEN KAIKKEA, MILTÄ UUSI TALO NÄYTTÄÄ!?

____________________________________________

Tämän kaiken näet seuraavassa jaksossa.
Hyviä lukuhetkiä!











2 kommenttia:

  1. Miten olet rakentanut nuo kaksiosaiset rappuset?

    Mielenkiintoinen tarina, jatkoa odotellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei suski, ja kiitos kommentistasi.
      Rappuset latasin täältä - http://www.thesimsresource.com/downloads/browse/category/sims3-objects-buildmode-stairsrailings/free/1/
      Lataaminen tosin vaatii rekisteröitymisen (joka on ilmaista)ja thesimsrecoursessa lataaminen käy lähes yhdellä napinpainauksella. :)

      Poista